Noituutta Lapissa murhekielellä
Hahmot:
Neljä sataa vuotta sitten jokea pitkin oli tullut ihmisiä, jotka olivat pystyttäneet rantaan ensimmäiset talot. Tuntureilta oli laskeutunut meteleitä, peijoneja ja haltioita, jotka olivat hajottaneet pirtit perustuksia myöten. Asukkaat olivat paenneet veneillä. Metelit olivat nauraneet ja viskoneet ihmisten veneitä heidän omiensa kotiensa peruskivillä. Kun hirviöt olivat hiipineet takaisin erämäihin, ihmiset olivat palanneet. He olivat rakentaneet kylän uudestaan, ja metelit olivat ulvoneet raivosta ja langettaneet kylän ylle kirouksen niin, että lehmät eivät olleet antaneet maitoa eivätkä pellot satoa. Taas ihmiset olivat joutuneet lähtemään. Mutta kun kirous oli haihtunut, he olivat palanneet. Jokaisen häätöyrityksen jälkeen ihmiset olivat tulleet hieman runsaslukuisempina ja hiemän sitkeämpinä, ikuisina kuin muurahaiset tai sääsket, ja sillä tavoin Lappi oli oppinut, että valtaus oli väistämätön.10, s. 115
Mutta kuolleet ei ole samallaisia ko elävät. Niillä on omat valtakunnat ja hierarkiat ja neuvostot. Ne ylenee tai alenee tai saa uusia muotoja. Työtehtäviä. Kuolema itessään ei tarkota vielä mittään. Kuolemassa meikäläinen siirtyy toiseen yhteiskuntaan toisten lakien alaseksi ja niitten lakien alla toimii vaihantatallous ja valluutta on sielu itte. Tuonpuoleisessa sielut on ko muovia jota saatana kierrättää. Ko tuonpuoleiseen huutaa ei ikinä tiiä mikä vastaa. Se jota haetaan saattaa olla jo menny. Se saattaa olla osa jotaki muuta.